Oletko kuullut jotakin joskus kiellettävän laulamasta, koska se pilaa yhteisen laulun? Tai oletko kuullut jonkun kuunnelleen omaa ääntään nauhalta ja päättäneen sen jälkeen, ettei laaula enää koskaan julkisesti? Mikä ihmisiltä jää usein huomiotta on, että on olemassa myös huippumuusikoita, jotka laulavat erittäin huonosti. Onko musikaalisuus sama asia kuin laulutaito?
Ohessa video Kanye Westin Bohemian Rhapsody -tulkinnasta. Artisti laulaa kymmentuhatpäisen yleisön edessä. Oliko laulu mielestäsi täydellistä?
https://www.youtube.com/watch?v=bzNXfsJRijg
Musikaalisuuden määritelmiä on monia. Joskus on ajateltu, että se tarkoittaa korvan erottelukyvyn tarkkuutta vaikkapa niin, että osaa erottaa toisiaan lähellä olevia säveliä. Myöhemmin on kuitenkin tulkittu, että musikaalisuus voidaan nähdä kokonaisvaltaisena, harjoittelemalla parannettavana kykynä. Musikaalisuustesteihin on nykyisin lisätty myös sointujen erottelun lisäksi esimerkikis esityksien laadun arvioimista.
Musikaalisuuteen kuuluu myös kyky kokea tunteita musiikkia kuunnellessa, ja myös ympäröivien olosuhteiden katsotaan vaikuttavan huomattavasti yksilön musikaalisuuden kehitykseen. Tutkijoiden mukaan musikaalisuuden kehitystä tapahtuu noin 9-vuotiaaksi asti - näin ollen päiväkodin ja alakoulun musiikinopetus on erityisen tärkeässä asemassa musikaalisuuden kehittymistä ajatellen.
Professori Kai Karman mukaan musikaalisuus tarkoittaa "niitä henkilökohtaisia edellytyksiä, joille kulttuurisidonnaiset, harjoituksen ja koulutuksen mukanaan tuomat taidot perustuvat". Karma on laatinut käytössään olevan musikaalisuustestin, missä kuulija vertaa erilaisia ääninnäytteitä toisiinsa. Musikaalisuustestejä on myös muita, alla yksi esimerkki:
https://www.youtube.com/watch?v=sjlsUExpYng
Tehtävä: Kerro, mitä ajatuksia sinulla heräsi musikaalisuudesta. Tee myös musikaalisuustesti (tulosta ei tarvitse kertoa opettajalle tai muille) ja kommentoi alle, korreloiko testisi tulos sen kanssa, kuinka musikaalinen koet itse olevasi. HUOM! Kirjoita viestin loppuun oma nimesi tyylillä
"Mielestäni musikaalisuustesti ei kertonut mitään omasta musikaalisuudestani.
- Alisa R."
Muistakaa laittaa kommentin loppuun nimi!
VastaaPoistaMusikaalisuus on vain termi joka määritelään usein ihan tyhmästi. Musikaalisuustestit eivät kerro välttämättä mitään omasta musikaalisuudesta oikeasti. Et välttämättä ole ikinä harrastanut esim. laulamista mutta osaat sen ja voit olla siinä jopa parempi kuin joku joka on harrastanut sitä pidemmän ajan. -Reetta
VastaaPoistaKanye Westin versio Bohemian Rhapsodysta oli mielestäni huono verrattuna alkuperäiseen. Nykyään artistilla ei tarvitse olla hyvää ääntä, koska autotune on keksitty. Musikaalisuustesti ei myöskään kerro musikaalisuudestani mitään.
VastaaPoistaJere Mäkelä
Video korosti, etten ole yhtään musikaalinen.
VastaaPoista-Juho
Musikaalisuus ja laulutaito ovat mielestäni täysin eri asiat sillä voit olla musikaalinen vaikka et osaisi laulaa. Nykyisin tuntuu siltä ettei laulavien artistien tarvitse olla hyviä laulamaan kunhan he ovat musikaalisia ja ymmärtävät eds jotakin laulamisesta
VastaaPoistaIlmari L
Kanye Westin laulu oli ihan hyvä. Musikaalisuustesti oli mielestäni aika huono, koska ei kai musikaalisuuden määritelmänä voida pitää sitä, tunnistaako joissain nuoteissa eron. Aapo N.
VastaaPoistaMusikaalisuus testi oli mielestäni huono, koska voit tehdä hyvää musiikkia vaikka et suoriutuisi musikaalisuustestistä kovin hyvin. Laulaminen ja musikaalisuus ovat eri asia. Laulua ei edes tarvita kaikkiin musikaalisiin tuotoksiin.
VastaaPoistaKonsta.K
Alkuperäinen versio Bohemian Rhapsodystä on parempi. Musikaallisuustesti ei mielestäni kertonut omasta musikaalisuudestani mitään.
VastaaPoistaTino
Jos ihminen on kiinnostunut tai lahjakas musiikissa, hän on musikaalinen. Laulutaito ei ole välttämätöntä.
VastaaPoistaMusikaalisuustesti ei oikeastaan kertonut mitään omasta musikaalisuudestani.
- Sara N.
Mielestäni Kanye Westin ääni ei ole sopiva Bohemian Rhapsodyn laulamiseksi. Vaikuttaa myös siltä, että hänellä ei ole kiinnostusta sen laulamiseksi.
VastaaPoista- Aleksander Pärnamägi
Kanye Westin laulu ei ollut yhtä hyvä kuin alkuperäinen, eikä musikaalisuustesti kertonut mitään minun musikaalisuudestani
VastaaPoista- Niko
Mielestäni Kanye Westin lauluäänessä oli huomattava ero alkuperäiseen Bohemian Rhapsodyn kappaleeseen. Luulen tämän johtuvan autotunesta, minkä takia hänellä ei ole oikeasti hyvää laulutaitoa ja hän muokkaa tekemäänsä musiikkia tai sitten hänellä ei ollut kiinnostusta laulaa omaa versiota kappaleesta. Jos ihminen on kiinnostunut musiikista tai musikaalisesti taitava ja tietää ainakin perusasiat, hän on musikaalinen. Sain hyvät testitulokset, mutta en ole kovin musikaalinen, joten se ei kerro kovin monipuolisesti musikaalisuudesta. Minulla saattaa testin perusteella olla hyvä sävelkorva, mutta tarkemmassa testissä pitäisi myös mitata henkilön soitto- ja laulutaitoa sekä kiinnostusta musiikkiin.
VastaaPoistaEmma.
Video kertoi etten erota toisiaan lähllä olevia säveliä kovin hyvin. Mutta se tuskin silti kertoo musikaallisuudestani mitään.
VastaaPoista-Kuisma
Artistien ei tarvitse olla enään kovin lahjakkaita, sillä ääntä voidaan muokata hyvin paljon. Kanye Westin videossa huomaa kuinka erilaiselta hänen äänensä kuulostaa ilman autotunea. -Kalle Ruokanen
VastaaPoistaMusikaalisuustesti ei kerro mitään ihmisen musikaalisuudesta. Jokainen ihminen voi nykyään olla artisti, sillä ääntä saa muunneltua paljon. Kanye Westin äänikin kuulostaa ihan erilaiselta ilman autotunea.- Rebeca
VastaaPoistaKanye Westin ääni tai laulutaidot eivät ole riittäviä Bohemian Rhaprsodyn laulamiseen. Se on hankala kappale laulaa.
VastaaPoistaEeli Hakala
Musikaalisuustesti ei kerro mitään ihmisen musikaalisuudesta. Kanye westin versio Bohemian Rhapsodystä ei ollut täydellinen.
VastaaPoistaErik Hassi